sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Täällä ollaan....

Meillä vietettiin sitten näköjään faceton ja blogiton tammikuu.... Kylläpäs se aika kului nopeasti! Ei hätää täällä on kolmikko ollut terveenä ja viettänyt normaalia kissa-arkea, nukuttu, syöty, leikitty ja riehuttu. "Se" on vieraillut aika ajoin lähinnä Caleanan ja Tompan toimesta. Normaalia siis sekin. Unohdettiin jouluna kertoa, että mamma uskaltautui ostamaan sen joulukuusen. Ei se kaatunut kuin pari kertaa, mutta koristeet saivat kyllä kyytiä hieman tiheämmin, kiitos Tompan ja Jerryn :)


Caleana osallistui vuoden 2014 paras Ocicat kisaan kastraattinaaraiden luokassa. Osallistuminen päättyi eilen, joten nyt sitä vain odotellaan tuloksia. Jännittävää!!




Tulevia näyttelyitä ei ole vielä lyöty lukkoon. Huhtikuussa pidettävät Rurokin ja Turokin näyttelyt ovat suunnitteluasteella, todennäköisesti ainakin toiseen osallistutaan.


Kauppareissulta mukaan tarttui lelu. Arvelin, että höyhenet olisivat kiinnostavat, ja niinhän se oli. Tässä kolme eri tyyliä leikkiä. Tomappa ottaa rauhallisesti, Caleana saalistaa ilmasta ja Jerry iskee kunnolla hampailla.




Eipä ole perhosella enää höyheniä.


4 kommenttia:

  1. Tammikuu on paha kuukausi bloggailun kannalta ilmeisesti, meilläkin vietettiin koko kuukausi blogipimennossa, kun ei vaan aika riitä :)

    VastaaPoista
  2. Hyvää uutta vuotta, siis :)

    Meilläkinlelut nyljetään alta aikayksikön...

    VastaaPoista
  3. Ei taida tuolla jengillä uusi lelu kauaa kestää :)

    VastaaPoista
  4. Kivannäköinen lelu! :) Mie olen skeptinen saisiko tuollainen lelu meillä suosiota, harmittaa vieläkin kun ostin vuosi tai pari sitten kisuille lintukeppilelun eikä siitä välittänyt kukaan. :D

    VastaaPoista