torstai 27. helmikuuta 2014

Piilossa

Niin, kukahan meillä mahtaa keksiä katoamistemppuja ja muita jekkuja ihmisten riemuksi? Tämä nelijalkainen ihana riiviö on yrittänyt jo monia kertoja päästä makuhuoneen vaatekappiin, mutta yritykset on tyssännyt ihmisten keinoihin  teljetä kaapin ovet.
 
 
Ns. jesari on pitänyt riiviöt loitolla ja antanut kaapin sisällön olla rauhassa.
 
 
Keittiön kaappeja emme ole "suoja" teipanneet, mutta illan touhujen takia sekin taitaa olla edessä piakkoin......
 
 
 
 
 
Mikäs sitä kuivaruokakaapissa hengatessa, kun nälkä ei ainakaan olisi päässyt yllättämään. Neiti olisi saattanut olla kaapissa pidemmänkin aikaan ellei ruokakuppien kolina olisi saanut ihmisiä valpastumaan :)
 
 

 
 


sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Sunnuntain ohjelmaa

Joskus näissä teksteissä olen maininnut kissojen lempileluista. Jerry tykkää viuhkojen lisäksi hiuspampuloista. Joudun aina piilottamaan omani, jottei ne katoaisi pitkäkyntisen matkaan. Tänään sitä taas leikittiin Jerryn kanssa. Heittelimme pampulaa ja herra sai saalistaa lempileluaan. Kävipä jopa niin, että pampula katosi aivan yllättäen ja Jerry vaati kovaan ääneen meitä aloittamaan etsinnät. Aikamme etsimme tuloksetta ja päivittelimme miten se nyt noin vain voi kadota... Eipä kestänyt pitkään, kun herra itse kantoi pampulaa eteemme. Taisi olla Jerryllä omat metkunsa, jotta sai meidät ylös :)
 
 
Niin ihastunut poika on leluunsa, että metsästää sen mistä vain. Pientä vaativuutta ja haasteita tulee, kun pampulan laittaa esim. toistaiseksi tyhjän kirjahyllyn ylimmälle hyllylle. Ei sitä sieltä niin vain haetakaan. Alla video, kuinka Jerry saalistuksen aloittaa. Kirjahyllyn päällä on pari tsemppaajaa, jotka tosi unohtavat nahistelunsa takia mitä pitikään alun perin tehdä....