maanantai 28. maaliskuuta 2011

Onko tämä syötävää?

Eräänä päivänä koin melkoisen järkytyksen, kun ruokakuppiini oli ilmestynyt oikean näköisiä kaloja. Haju oli tuttu, sillä olen syönyt ja tykkään paljon kalasta (märkäruokana olen saanut kalaa kastikkeessa). Mutta voiko näitä otuksia syödä ihan noin vain. Ei muuta kuin siis tuumasta toimeen.... nuuhkin ja maistelin ruokakupissa olleita kummallisen näköisiä otuksia, mutta päädyin laittamaan kalat juomakuppiini "uimaan" enkä raaskinut/osannut syödä niitä. Yritettiinko minua huijata?   

torstai 24. maaliskuuta 2011

Yksin kotona ja....

Yksin kotona ollessa en aina maltta nukkua vaan teen pieniä tutkimusmatkoja paikkoihin joihin minulla ei ole lupa mennä. Tänään päätin kiipeillä ja tutkia tiskipöytää tarkemmin. Löysin pöydältä lähes täyden talouspaperirullan ja wau minkä lelun siitä sai aikaiseksi Lopulta paperirulla oli aivan tyhjä ja paperi oli silputtuna lattialle. Vähän jänskätti mitä "vanhemat" tuumaavat, kunhan töistä palaavat ja näkevät aiheuttamini sotkun.....

Viime viikolla kiipesin kirjahyllyyn ja siinä kiipeilyn lomassa pudotin ison kukkaruukun lattialle. Ruukku meni tietenkin palasiksi ja multaa oli kaikkialla... äiti ei tule tästä taatusti tykkäämään....

lauantai 5. maaliskuuta 2011

perjantai 4. maaliskuuta 2011

Tervehdys kaikille kissoille!

Tervetuloa sivuilleni! :)    

Olen siis Jerry, maatiaiskissa ja tällä hetkellä 7 kk ja vanha kollinalku. Muutin uuteen kotiini marraskuun lopussa 2010. Olen alusta asti pärjännyt hyvin eikä ns. "koti-ikävää" ole ollut. Omistajani ovat mukavia paitsi silloin en heistä tykkää, kun he komentavat minua. Minähän en siis koskaan tee mitään kiellettyä minähän olen vain utelias. Olen varsinainen touhottaja ja duracell-kissa, varsinainen energiapakkaus siis. No joo täytyy myöntää, että ulkona olen varsinainen mammanpoika. Ulkona on niin paljon uutta nähtävää ja haisteltavaa, että jopa MINÄ olen hieman arkajalka. Ulkona makoilen mieluiten paikoillani ja katselen maailmaa ruohonjuuritasolta. Viime kerralla iso määrä lintuja taisi ilkkua minulle, kun makoilin maassa omistajan mielestä söpöissä vaaleansinisissä (voiko kissa olla uskottava söpöissä bling bling valjaissa?) valjaissa ja olin tietenkin hieman peloissani. Yritin viestittää ilkkujille, ettei minulle kannata ryppyillä ja kalisutin hampaitani mokomille kiukukauloille :) Kun pääsin takaisin sisälle menin lasitetulle parvekkeelle zillailemaan ja näyttämään mäkättäjille kuka on kingi!

Ensimmäisenä iltana löysin nukkumapaikan:


En kuitenkaan uskaltanut nukkua ensimmäsitä yötä yksin: